Wednesday, June 10, 2015

Kotikaupungin katu oli hiekkainen tie

Kairon Ring Road viikonloppuna kun liikennettä on vähän. Vihreän auton lommo ei ole meidän syytä.

























Tämä on kertomus siitä, mitä olosuhteet saattavat tehdä hipimmällekin ihmiselle.

Perheenlisäyksen myötä ihmiset alkavat kuulemma ostella autoja. Me ostimme pari vuotta sitten Pikku-H:n synnyttyä purjeveneen emmekä kokeneet omaa autoa tarpeelliseksi. Perhepiiristä löytyi auto lainaksi tarvittaessa ja asuimme Helsingissä ratikkaraiteiden varrella.

Olen vastustanut omistusauton hankintaa kahdesta syystä. Ensimmäinen syy on puhtaasti ideologinen: en halua aiheuttaa ylimääräisiä hiilidioksidipäästöjä ilmaan, jos voin valita vähempipäästöisen kulkumuodon. Tiedän kokemuksesta, että jos auto kuitenkin sattuu olemaan pihassa, niin se tulee herkästi napattua alle silloinkin kun vaihtoehto olisi olemassa - jos se vaihtoehtoinen kulkumuoto tuntuu vähänkin työläältä tai on kurja sää. Toinen syy taas on auton aiheuttamat sivuvaikutukset: pelkään liikenneonnettomuuksia, vihaan tankkaamista ja feministimieheni pistäisi minut vaihtamaan joka toinen kerta renkaat koska eihän niitä pultteja munalla pyöritellä.

Yritimme aluksi elää autotta täällä Kairossakin. Se tarkoitti enimmäkseen sitä, että emme käyneet juuri missään. Busseihin ei ole asiaa lastenrattaiden kanssa ja lähimmälle metroasemalle (joka ei todellakaan ole esteetön) oli mahdottoman pitkä matka. Toisinaan siis soitimme vakiotaksikuskin, jolloin taas piti tietää tarkalleen, mihin aikaan haluaa lähteä ja milloin palata. Suurin ongelma Hamdy-kuskin suhteen oli kuitenkin se, että vaikka hän ajoi nätisti kaupungissa, maantiellä kaasujalkaa kutitti sen verran että pelkäsin kuollakseni. Toisinaan otimme lyhyitä matkoja varten kadulta taksin, jolloin lapsen istuin oli turvavöiden puuttuessa kiilattu kuskin taakse penkkien väliin - kolarissa se siis toimisi lähinnä heittoistuimena, ilman laskuvarjoa tosin.

Uutenavuotena vuokrasimme auton Hurghadan reissua varten, mutta menomatkalla puhjennut rengas aiheutti vuokraamon kanssa uskomattoman ja kalliin härdellin eikä vuokraaminen houkuttanut enää toista kertaa.

Vuoden mittaan saimme vähitellen tarpeeksemme säätämisestä ja inshallah-liikennekulttuurista, jossa ei tunnu olevan mitään väliä sillä miten ajaa ja onko turvavöitä, koska onnettomuuteen joutuminenhan on pelkästään Jumalan tahdosta kiinni. Maaliskuussa perheemme tädentyi ihanalla irokeesitukkaisella Pikku-A:lla, emmekä enää edes mahtuneet paikallisiin pieniin takseihin koko perheen ja turvaistuinten voimin.

Koska Kairon ilmansaasteista on pakko päästä edes toisinaan viikonloppuisin pois, päätimme ryhtyä osaksi ongelmaa ja ostaa auton.

Olin tietenkin ajatellut, että jos nyt sitten auto on hankittava, niin sellainen ketterä ja vähäpäästöinen sen olla pitää.

Diplomaattirekisterissä olevia käytettyjä autoja oli syksyllä kovin vähän markkinoilla, eikä meidän tarpeisiin ja budjettiin sopivaa löytynyt. Loppuvuonna M:n työnantaja pisti myyntiin kaksi autoa: vanhoja kunnon YK-mörssäreitä, Toyota Land Cruisereita. M ja työkaverinsa R kävivät neuvoa-antavilla ja tekivät autoista niin alhaiset tarjoukset kuin kehtasivat. Tammikuussa tuli viesti, että autot on meidän.

Olen tuntenut valtavia antipatioita isoja, paljon kuluttavia autoja kohtaan. Tämä meidän auto ei kuitenkaan ole se kaikkein eniten vihaamani citymaasturi, vaan ihan kunnon maasto-maasturi. Siinä ei ole keskuslukitusta eikä meikkipeiliä, mutta katolla on teline, johon voi virittää teltan.

Auton paperitöissä kesti ja kesti, huhtikuussa annoimme sille nimeksi Godot. Huomasin alkaneeni katsella kaihoisasti tienvarressa jököttäviä Land Cruisereita. Tulisipa jo meidän Godot!

Ja sitten se tuli. Lähdimme heti palmuklubille uimaan, aavikolle testaamaan maasto-ominaisuuksia ja automarkettiin pällistelemään. Jouduin myöntämään, että pidin autosta joka hetki enemmän. Auton ekstrapuskurit tuntuivat pelottavan pienempiä autoja hyvän matkan päähän. Jos joku liikenteessä törttölisi, niin minun lapseni olisivat turvassa. Mainio vehje!

Godot seisoo enimmäkseen parkkipaikallaan, sillä M menee töihin yhteiskuljetuksella. Godot on viikonloppuauto, jonka tärkein tehtävä on viedä meidät kaupungista pois päiväksi tai kahdeksi. Ja siinä se on hyvä.

Tarpeeksi kaukaa kun kuvaa niin se näyttää lähes pieneltä.


Auton hankintahinta ei tosiaan hirvittänyt. Arvatkaapas, mitä sillä ajaminen maksaa Egyptissä? M tankkasi siihen jokin aika sitten viitisenkymmentä litraa dieseliä.

Huoltoaseman letkumies ilmoitti hinnaksi 70 Egyptin puntaa, alle kymmenen euroa, sillä verojen sijaan polttoaineen hintaa tuetaan. Valtio käyttää tukiin enemmän rahaa kuin terveydenhuoltoon, koulutukseen ja infrastruktuuriin yhteensä.

Vie vähän pois autoilun tuomaa vapauden riemua, outoja kun ollaan.








No comments:

Post a Comment