Sunday, July 29, 2012

Urheilujuhlan tuntu


Meidän perheessä ei ole ollut tapana seurata urheilua. Isältäni on muun muassa mennyt ohi jotkut olympialaiset enkä itse vieläkään muista, miten paitsio määritellään. Isoimpiin urheilukisoihin liittyvät muistoni pystyn laskemaan yhden käden sormilla, lista tulee tässä:

1. Varhaisin muistoni on Galgaryn talviolympialaisten pariluistelun seuraaminen. Siellä oli yhdellä (muistaakseni) neuvostoliittolaisella naisella aivan hurjan nätti lemmikinsininen puku ja toivoin kovasti sen parin voittavan. En muista, miten kävi.

2. Sitten oli se kun Toni Nieminen hyppi voitokkaasti kauhean pitkiä mäkihyppyjä, mutta mitkä kisat ne oli?

3. Taisin kyllä katsoa vikan erän siitä jääkiekkomatsista, kun Suomi voitti ekan kerran MM-kultaa. Ja taisin katsoa vikan erän myös siitä jääkiekkomatsista, kun Suomi voitti tokan kerran MM-kultaa. Jääkiekko on ylipäätään varsin epäkiinnostava laji: ukot on kuin avaruuskävelylle pukeutuneita (= ei silmänruokaa lain) ja jääkiekkoa pelataan muutenkin vain kuudessa maassa: Suomessa, Ruotsissa, Venäjällä, Kanadassa, Jenkeissä ja Tsekeissä. Tiesittekö muuten, ettei The Guardianin urheilusivujen Sports A-Z-osastossa ole ollenkaan kohtaa ”ice hockey”. Hihhih.

4. Olen kerran ollut katsomassa vakavaa jalkapalloa, se oli Buenos Airesissa Boca Juniorsin matsi. Täällä Islingtonissa harkitsin että pitäisi ehkä mennä katsomaan kotijoukkueen Arsenalin peli tuohon niiden valtavalle stadionille, mutta lippujen hankinnasta ilman jotain klubikorttia ei ota erkkikään selvää.

Ja viidettä ei just tule mieleen mutta urheilu-uutisista luen kyllä aina Sari Multala -jutut ja haaveilen omasta Laser-jollasta.

Mutta. Palasin siis kahden kuukauden Aasian-reissultani kaupunkiin, jossa on parhaillaan meneillään kesäolympialaiset. Se vaikuttaa elämääni niin, että jos vahingossa eksyn pyöräilemään olympiakaistalla, voin saada 130 punnan sakot. Siis ihan vaan pyöräilystä. Ja ilmeisesti sakot voipi napsahtaa myös, jos mainostaisin blogiani kirjoittamalla tähän ”Kesä 2012” englanniksi.

No, juhlatunnelmaan päästiin torstaiaamuna viime viikolla, kun heräsimme aamulla kadulta kantautuvaan älämölöön ja diskojytään. Cally Road oli liputettu värikkäin viirein ja pian sieltä ajoikin kisojen sponsoriautoja ”Hello Islington!” -kyltein ja niiden perässä olympiatuli. Nyt on sekin nähty, eikä tarvinnut kuin loikata olkkarin ikkunasta etuparvekkeelle. (Parvekkeelle kun ei ole ovea.)

Siinä se soihtu menee!


Vaan pitihän sitä vähän lähteä ihmettelemään itse kisatouhuja. Lajinvalinta oli helppo, koska ilmaiseksi piti päästä: maantiepyöräily. Sitä paitsi koko Britannia oli vielä lauantaiaamupäivällä ihan täpinöissään miesten pyöräilystä, koska hipsteripulisonkinen maanmies Bradley Wiggins oli juuri voittanut Tour de Francen ja uhosi auttavansa vikkeliin sprintteihin kykenevän kaverinsa Mark Cavendishin olympiakullalle. Päätimme polkea Richmond Parkiin katsomaan touhua.

Sijoituimme taktisesti Richmond Gatelle, jossa yhteensä 240 kilometrin reitti tekee lähes terävän kulman. Ajateltiin, että niiden on pakko ajaa siitä hitaasti. Tunnin odottelun jälkeen ohi ajoi ensin ainakin kolmekymmentä kyttää ja sitten – Viuh! Viuh! Viuh! - pyöräilijät viuhahti kahdessa sekunnissa silmien edestä. Kaikki paitsi sveitsiläinen Fabian Cancellara -parka, joka ei hoksannut kääntyä vaan tömähti päin aitaa.

Olin unohtanut kameran kotiin ja kännykästä loppui muistikortti kun yritin ottaa viuhahduksesta videota. Onneksi kaikkien huoltoautojen jälkeen tuli vielä yksi argentiinalainen kilpailija, joten cracias vaan hänelle, että sain edes yhden näpsyn muistoksi tapahtumasta. Jäimme salakuuntelemaan tuloksia viereisen seurueen radiosta ja huonostihan siinä briteille sitten kävi. Onneksi Lizzie Armitstead sotki tänään hopealle, kansakunnan orastava kiinnostus pyöräilyä kohtaan ehkä säilyy.

Siinä se argentiinalainen menee!

Nyt on olympialaiset suoritettu. Saatanpa kuitenkin vähän katsoa purjehdusta netistä tulevina päivinä. Gradustakin puuttuu enää 8000 sanaa.

Fillarikisassa oli fillariambulanssit.

2 comments:

  1. Luin Tomille ääneen tuon kohdan jossa olette katsomassa pyöräilyä ja T kertoi, että Cancellara keskeytti Tour de Francen koska hänelle syntyi lapsi ("koska elämässä on muutakin kuin pyöräily"). Nämä kaksi asiaa saa hänet kuulostamaan sympaattiselta ihmiseltä.

    ReplyDelete
    Replies
    1. Joo, kaikki sympatia Cancellaralle! Se muuten polki äksidenttinsä jälkeen maalin asti ja tuli ennen tuota argentiinalaista, jolla puolestaan meni yli maksimiajan. Kävin katsomassa muutamien polkupyöräilijöiden profiileja olympialaisten sivuilta, ja Cancellara oli ainut jolla oli maininta hyväntekeväisyysjutuista, jotain vähäosaisten lasten liikuntajuttuja.

      Delete