Hyvvää ja makkeeta

Kuva: Trafalgar Square joulukuun alussa



Nakkasin reissukassin olkapäilleni jo ennen joulukuun puoliväliä, koska halusin ehdottomasti olla Lucianpäivänä Helsingissä äitini yllätyssynttäreiden takia. Kannatti olla: sumutus meni täydestä ja juhlat olivat huippuhauskat.

Helsingin jäisessä vesisateessa tapaamani ystävät naureskelivat, että sää tuntuu varmaan kotoisalta, ei tämä ole varmaan mitään niihin Lontoon sateisiin verrattuna. Naureskelu loppui lyhyeen, kun kerroin, että koko syksyn aikana Lontoossa on satanut ehkä muutamana päivänä. Ja kerran oli vähän kylmä päivä. Mutta muutoin on ollut kuivaa ja kivaa. Varpaat ovat kastuneet vain Walesissa.

Jos säätä ei ota huomioon, Helsinki näytti parhaimpia puoliaan. M, joka tuli pari päivää myöhemmin kaupunkiin, huomasi jostain että jousikvartetti Meta4 heittää 10-vuotisjuhlakeikan Musiikkitalossa. Eikä minkä tahansa keikan, vaan ilmaiskeikan! Menimme ajoissa ja saimme paikat, konsertti oli aivan ihana. Tällaiset jutut pistää tykkäämään Musiikkitalosta aika lailla.

Kyldyyriharrastuksia jatkettiin kuvataiteen parissa. Galleria Forsblomissa oli sattumalta Tony Ourslerin teoksia, joita olen pelännyt jo pitkään. Ourslerin oliot tuntuvat olevan vankina fyysisessä hahmossaan ja joidenkin äärellä tuntuu siltä, että haluaisin rikkoa tuon hahmon jotta se "henki" pääsisi siitä vapaaksi. En haluaisi sellaista kotiini, mutta näitä on pakko käydä katsomassa jos vain on mahdollisuus. Näyttely jatkuu tammikuun 8. päivään asti.

Meilahdessa puolestaan on esillä taidemuseon uusia taidehankintoja viime vuosilta. Ja tämäkin näyttely oli ilmainen (ja jatkuu helmikuulle asti)! Pääsin vihdoin näkemään Jarno Vesalan teoksen Itku pitkästä ilosta, joka oli muutama vuosi sitten Mäntässä. Eräiden Mäntän kävijöiden mielestä se on nimittäin vähän erään M:n näköinen. Hmmmm.

Jouluaattona matkasimme Kölniin joulunviettoon. Museot ja taidenäyttelyt olivat kiinni, mutta kiersimme monta vanhaa kirkkoa. Onneksi katutaide on aina auki, bongasimme Space Invader -mosaiikkigraffitin!




Matka jatkui Kölnistä yhdeksi yöksi Brysseliin erään rakkaan crazy catwomanin, hänen muusikkomiehensä ja kahden pikkupantterin luokse. Belgialaisen suklaan syönti vähän unohtui belgialaisen oluen ääressä, mutta ei se mitään.





Joulureissaamisen kruunasi matka Eurostar-junalla kotiin Lontooseen. Kakkosluokka oli loppuunmyyty, joten meillä oli hyvä syy ostaa liput ykkösluokkaan (taas, sillä sama juttu kävi välillä Köln-Bryssel, jonka teimme Thalys-junan ykkösluokassa. Lounaaseen kuulunut pannacottan ja juustokakun yhdistelmää muistuttanut jälkiruoka oli M:n mukaan "hyvvää ja makkeeta", mikä kuvasi hyvin koko junamatkaa).

Ja voi mitä luksusta Eurostar toikaan elämään! Illallinen (minulle oli tietysti valmistettu kasvisruoka) oli mainio ja viiniä tultiin tarjoamaan enemmän kuin kahden tunnin matkana ehti nauttia. Tunnelissa yritin bongata oman enoni suunnittelemat sähköä säästävät neonvalosäätimet, mutta eihän niitä vauhdissa pysty erottamaan. No, pääasia, että asialla voi pöyhkeillä tutuille.

Eurostarin maukas porkkanakuula, kasvisgratiini tuorejuustolla ja tuore hedelmäsalaatti

Juna saapui St Pancrasin asemalle, josta on kotiin kymmenen minuutin kävely. En ymmärrä, miksi kukaan valitsee tälle välille lentokoneen. Meidän viime hetkellä ostetut ykkösluokan liput maksoivat suunnilleen saman verran kuin economy-luokan lentoliput. Ja sitten olisi vielä pitänyt hankkiutua lentoasemalle ja sieltä pois ja odotella koneen lähtöä ja matkatavaroiden saapumista. Kokonaismatkustusaika olisi ollut vähintään saman verran, ellei enemmän, kuin junalla.

Pääsisipä vielä joskus samalla lailla Helsingistä junalla Keski-Eurooppaan...
Sitä odotellessa: hyvää uutta vuotta 2012!


PS. Vähän häijyn näköinen tuo terminaattori-silmäinen Eurostar kyllä on.

Kirjaston kummajaisista

Paniikki. Aika menee liian nopeasti. Syyslukukausi oli päässyt vasta vauhtiin kun koittikin jo viimeiset luennot ja esseiden dead linet. Nyt pitäisi ryhtyä miettimään lopputyön aihetta. Sana "gradu" tuntuu jotenkin pöhköltä, mutta periaatteessa kyse on siis samasta asiasta, maisteriopintojen opinnäytetyöstä. Täällä se vaan pykäistään kasaan noin neljässä kuukaudessa, kun Suomessa sen tekemiseen näyttää kuluvan keskimäärin neljä vuotta.

Voisin kirjoittaa pitkät pätkät siitä, miten hyvältä Lontoon värikäs ja avoin ilmapiiri tuntuu persu-Suomesta paenneen silmin, mutta jätän sen satunnaisten Lontoon-kävijöiden kanssa pubissa ruodittavaksi. Sen voin todeta, että Suomi-ikävää ei ole kertaakaan tullut podettua, päinvastoin.

Ja Lontoossa riittää ihmeteltävää. Yksi ihanimmista asioista on lukuisat ilmaiset museot, joihin voi mennä piipahtamaan hetkeksi tai keskittymään yhtenä päivänä yhteen juttuun ja toisena päivänä toiseen juttuun, kun ei pääsylipun takia tarvitse suorittaa koko juttua kerralla. Luonnontieteellinen museo on yksi tämmöinen: voi vaikka pitää dinosauruspäivän ja nisäkäspäivän ja lintupäivän.

Victoria & Albert -museo on myös ihan mahtava. Tässä ehdoton suosikkini sen kokoelmista, Dame Edna Everagen Sydney Opera House Hat - erityisesti tuo helmihampainen hai on hieno!



Kaupungista löytyy pieniä kivoja yllätyksiä, joista tämän haluaisin löytää itsekin.

Yksi lempipaikoistani Lontoossa on King's Collegen Maughan-kirjasto, jossa näpyttelen esseitäni. Kirjasto sijaitsee 1800-luvun keskivaiheilla rakennetussa uusgoottilaisessa rakennuksessa, joka on siis toisin sanoen järjettömän iso ja hieno. Sieltä on kauhean vaikea löytää etsimäänsä kirjaa, mutta arvoituksiahan on aina jännä ratkaista. Rakennuksessa on myös paljon pieniä tornia, joissa olisi kiva käydä. En ole vielä selvittänyt, olisiko se mahdollista.

Suosikkikirjoituspaikkani on Round Reading Room, joka on oktagonin muotoinen korkea sali ja joka jotenkin pakottaa pohtimaan akateemisia ajatuksia Facebookissa notkumisen sijaan.

Lukusali on usein päivällä täynnä, mutta iltaa kohden (kirjasto on auki kymmeneen asti) kanssapakertajien joukko käy kiinnostavaksi. Sinne ilmestyy mm. Täydellistä Hiljaisuutta Vaativa Poika, joka tuijottaa pahasti kaikkia hipisijöitä ja yskähtelijöitä. Jos jollain pärähtää kännykkä, THVP sihahtaa kiukkuisesti. Onneksi hän ei ollut siellä silloin, kun paikalle tuli Pöytään Näpyttäjä. Oman keskittymiskykyni tuhosi kuitenkin pahiten Minä Juon Nyt Vettä -mies (nää on muuten kaikki miehiä nämä kummat tyypit), joka tuli kirjakassin kanssa klo 21:15 ja asetteli kirjat siististi neljään yhtä suureen pinoon ja avasi juhlallisesti yhden kirjan. Vähän aikaa kirjaa tuijoteltuaan se alkoi juoda vettä. Ja se joi, ja se joi, ja se joi. Otti rivakan kulauksen puolentoista litran vesipullosta, kieritti korkin kiinni ja iski sen pöytään. Vilkaisi kirjaa, ja tarttui jälleen vesipulloon. Kolmen litran jälkeen (ei siinä kovin kauaa mennyt) se pakkasi kirjapinot takaisin kassiin ja poistui. Mikähän sen pääaine on?

Lukusalista löytyy kuva mm. tästä blogista, johon on listattu Brittien parhaimmat yliopistokirjastot.

Kirjaston pihalla on viime vuonna Kiinasta lahjaksi saatu Confucius-patsas, jonka pyllyn puolella usein istuskelen voileipätauolla komeaa rakennusta katsellen.



Rakas järjestelmäkamerani on parhaillaan Bangkokissa huollossa. Ehkä ensi vuoden puolella saan harrastaa kunnianhimoisempaa valokuvausta, siihen asti mennään kännykuvilla. Tästä linkistä pääsee katsomaan semmoisia.